Suunnittelutoimisto Luovisio sai ilon olla mukana paperikassitehdas Cabassi Oy:n taukotilojen suunnittelussa ja muutoksessa keväällä 2017. Taukotilan muutokset tulivat tarpeeseen, sillä taukotila on alkuperäiskunnossaan ja tilan kasarikalusteet eivät palvelleet henkilökuntaa enää parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi taukotila oli liian ahdas nykyiselle henkilöstömäärälle. Muutoksella ja remontilla haluttiin saavuttaa ennen kaikkea taukotila, joka tukee henkilökunnan työhyvinvointia ja jossa on mukava hengähtää työn teon lomassa kahvi- ja lounastauolla.

 

Uudessa keittiössä vain se, mitä toimistokeittiössä tarvitaan

Taukotilasta haluttiin sekä viihtyisä että arjessa toimiva. Vanha 80-luvulta peräisin ollut toimistokeittiö sai purkutuomion ja uusi keittiö suunniteltiin yhteistyössä Tampereen Domus Centerin kanssa. Uusi keittiö suunniteltiin tilamitoitusten sekä asiakkaan tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Tärkeä seikka oli saada paikka 2 mikrolle ja lisää laskutilaa.

 

Väljemmät tilat väliseinän poistolla

Vanha taukotila oli neliöiltään auttamattoman pieni nykyiselle henkilöstömäärälle. Viereisessä pukuhuoneessa sen sijaan tilaa oli yli tarpeiden. Kevyen väliseinän purkuun ja päädyttiin tästä syystä. Pukutila pieneni puolella, mutta silti tilaa jäi riitttävästi myös pukuhuoneen puolelle.

Kalusteet tilan koon mukaan

Kalusteet taukotilaan hankittiin tarkasti mitoituksia tarkastellen, jotta kulkuväylät ja kohtaamiskohdat säilyivät vapaina. Tuolit ja taukotilan pöytä tilattiin mittojen mukaan, sillä tarvittiin pitkä ja kapea pöytä, jolla pystyttiin hyödyntämään tilan mitoitus parhaiten. Kokonaisuus on onnistunut ja asiakas tyytyväinen.

Marikan hyvät kontaktit materiaali-, kaluste- ja keittiövalmistajiin teki meidän työstä ja päätöksenteosta vaivatonta. Suunnitelmien avulla tarjouspyynnön tekeminen urakoitsijalle kävi helposti. Joona Henttonen, yrittäjä, toimitusjohtaja, Cabassi Oy

3D-visualisointi auttoi hahmottamaan lopputulosta

Tilasta tehty 3D-mallinnus ja visuliasointikuvat auttoivat hahmottamaan lopputulosta. Asiakas pääsi helposti kiinni siihen ideaan ja ajatuksiin siitä, miten tila muuttuisi.

Yhteistyö Marikan kanssa keittiöprojektissamme oli helppoa ja sujuvaa. Marika sai nopeasti kiinni ajatuksesta mitä halusimme ja osasi ehdottaa budjetin rajoissa asioita, joita itselle ei olisi tullut mieleen. Hyvä 3D-suunnitelma teki päätöksenteon helpoksi ja visualisoi etukäteen hienosti sen, mihin olimme ryhtymässä. 3D-visualisoinnin avulla oli myös hyvä esitellä projektia ja pyytää kommentteja työntekijöiltämme uudistukseen. – Joona Henttonen, yrittäjä, toimitusjohtaja, Cabassi Oy

Lopputulos onnistui upeasti ja saimme keittiön ja taukotilan, joka antaa meille viihtyisän paikan hengähtää työkiireen keskellä. Marikan näkemys ja suunnittelutaito olivat oleelliset, jotta uusi keittiömme nousee vähän perusarjen yläpuolelle. – Joona Henttonen, Cabassi Oy

 

Katso lisää kuvia kohteesta ennen ja jälkeen Luovision Facebook-sivuilta.

Trackback URL: http://luovisio.fi/taukotilan-muutos-cabassi-oy/trackback/

Jätä kommentti:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *